Vanhan Haminan reittikatselmus 6.7.

Iisiverkon reittikatselmus suoritetaan Vanhan Haminan alueella 6.7. alkaen klo 9:00

 

Valokuituverkon suunnittelu Vanhan Haminan alueella on edennyt reittikatselmus vaiheeseen. Ennen katselmusta alueella suoritetaan verkkoreitin merkitseminen puukepein.

Alustavasti suunniteltu verkkoreitti on kuvattu tiedotteen liittenä olevassa Vanha Hamina reitti

 

Teillä on alueen asukkaina mahdollisuus osallistua reittikatselmukseen oman kiinteistönne osalla.

 

Katselmukseen osallistuu Iisiverkon ja urakoitsijan edustajien lisäksi Kunnan tekninen johtaja Janne Jokelainen ja Argeologi Mika Sarkkinen Museovirastosta.

 

Liittymän tilanneiden tonttikohtaiset suunnitelmat

Pääosa liittymätilauksen tehneistä asiakkaista on toimittanut Iisiverkolle suunnitelman valokuidun reitistä omalla kiinteistöllään. Näiden pihasuunnitelmien toiveet pyritään huomioimaan reittiä maastoon merkittäessä.

 

Jos en ole tilannut liittymää

Ehdit vielä tehdä oman tilauksesi ennakkohintaan. Vanhan Haminan alueella on kuitenkin varauduttu tuomaan valokuitu kaikkien asuttujen kiinteistöjen rajalle saakka. Sinulla mahdollisuus osallistua katselmukseen oman kiinteistösi osalla samoin kuin liittymän tilanneilla asiakkaillamme.

 

 

Yhteistyöterveisin

 

Iisiverkko